A. Opilliset juuret uskonpuhdistuksessa

• Taustana Martti Luther ja Saksan uskonpuhdistus (1517 alkaen)
- Martti Luther, Wittenbergin yliopiston professori ja augustinolaismunkki, tuli aloittaneeksi koko Eurooppaa järisyttäneen kirkkovallankumouksen teeseillään katolisen kirkon anekaupasta ja pelastuskäsityksestä. Lutherin latinankieliset 95 teesiä levisivät opiskelijoiden käännöksinä saksalaisten luettaviksi ja lopulta paavi Leo X käsiin Roomaan. Paavi julisti Lutherin kirkonkiroukseen 1521. Uskonpuhdistus levisi nopeasti Saksan pikkuvaltioihin, jotka raadin päätöksellä kääntyivät luterilaisuuteen. Sveitsissä Ulrich Zwinglin (1523) ja myöhemmin Calvinin kautta alkoi uskonpuhdistus, josta syntyi ns. reformoitu kirkko ja kalvinismi. Englannissa 1534 kuningas Henrik VIII joutui riitaan paavin kanssa avioeronsa vuoksi ja parlamentti kääntyi eroon paavista protestantismiin, myöhemmin lähinnä Elisabeth I:n aikana muotoutui anglikaaninen kirkko. Vuosisadan loppuun mennessä uskonpuhdistus oli levinnyt jo laajalle alueelle koko Euroopassa, käsittäen myös koko Skandinavian. Uskonpuhdistuksen peruselementit olivat: 1) pelastus tapahtuu yksin armosta uskon kautta Kristuksen tähden ilman mitään lain tekoja, 2) Raamattu on uskon ja elämän korkein ohje (Raamattu kansan käsiin) ja 3) yleisen pappeuden vaatimus, jonka perusteella kukin saattoi lähestyä itse armollista Jumalaa sanan ja sakramenttien sekä rukouksen kautta.
• Toteuttajana Mikael Agricola
- talollisen poika Pernajan Torsbystä, synt. n. 1510
- kouluun Viipuriin
- 1528 Turun kouluun ja piispan sihteeriksi
- pappina Turussa, jossa sai ensimm. uskonpuhdistuksen vaikutteet Pietari Särkilahdelta
- Wittenbergiin 1536: Melanchtonin ja Lutherin oppilaaksi
- aloitti siellä UT:n suomentamisen
- maisteriksi 1539 ja takaisin kotimaahan
- Turun koulun rehtorina 1539-1548 (samalla kapitulin jäsen)
- piispan apulaisena 1548
- Turun piispa 1554-1557 (Viipurin piispana Paavali Juusten)
- 1555 puhkesi Venäjän sota: A. kuoli neuvottelumatkalla Venäjälle Moskovaan Iivana Julman luo 9.4.1557 palatessaan ns. Kuolemanjärven jäälle. Novgorodin rauha 1557, ei rajamuutoksia.
• Opin perustana Raamattu, jota tulkitaan tunnustuskirjoissa
- v. 1580 luterilainen oppi määriteltiin Sovinnonkirjassa, johon kaikki luterilaiset tunnustuskirjat koottiin: kolme ekumeenista uskontunnustusta, Augsburgin tunnustus ja A T:n puolustus, Schmalkaldenin kappaleet, Lutherin Iso ja Vähä katekismus, Sovinnonkaava
• Pelastuminen yksin armosta, uskon kautta
- "Samaten seurakuntamme opettavat, että ihmiset eivät voi tulla vanhurskautetuiksi Jumalan edessä omin voimin, ansioin tai teoin, vaan että heille lahjoitetaan vanhurskaus ilmaiseksi Kristuksen tähden uskon kautta, kun he uskovat, että heidät otetaan armoon ja että synnit annetaan anteeksi Kristuksen tähden, joka kuolemallaan on sovittanut syntimme. Tämän uskon Jumala lukee vanhurskaudeksi itsensä edessä (Room.3 ja 4.)." (CA IV Vanhurskauttamisesta)
- Martti Lutherin löytöä on kutsuttu perinteisesti uskonpuhdistuksen ns. sisältöperiaatteeksi: sola gratis, sola fides, sola Christus: yksin armo, yksin usko, yksin Kristus.
- ihmisen pelastumisessa korostuu yksin Jumalan työ. Pelastuminen on siis täysin Jumalan teko. Ilman Kristuksen sovituskuolemaa ristillä, yksikään ihminen ei voisi pelastua. Tämä on lähtökohta. Ilman Jumalan toimivaa armoa, jolla Jumala vetää ihmistä puoleensa evankeliumin (sanan ja sakramentit) kautta, ei kukaan ihminen voisi pelastua.
- Pelastustapahtumaa voi kuvata esim. seuraavaksi: Ihminen on uponnut kaulaansa myöten suohon. Hän ei voi edes käsillään auttaa itseään ylös tuhosta, sillä hänen kätensä ovat suonsilmässä koko ruumiin ohella. Pelastuminen tapahtuu, kun Jumala yksin tulee ja vetää ihmisen hiuksista, hänen "ulkopuoleltaan" ylös suosta. Ihmisellä ei ole edes vapaata tahtoa haluta pelastusta ilman Jumalan vaikuttavaa armoa. Vertaa katoliseen tai ortodoksiseen synergismiin (syn = yhdessä, ergoo = tehdä työtä), jossa tilanne on toisenlainen: ihminen on suossa, mutta hänen kätensä ovat vapaana. Ilman Jumalan armoa ihminen ei pelastu, mutta ihmisen tulee ensin tehdä kaikkensa eli räpiköidä suosta ylös niin hyvin kuin taitaa, ja sitten Jumala puuttuu peliin ja yksin armostaan pelastaa ihmisen.
• Armonvälineet eli Sana ja sakramentit synnyttävät uskon
- Armonvälineiden kautta Jumala tarjoaa ihmiselle armoaan. Sana on keskeisessä merkityksessä. Sakramentit toimivat vain siinä mielessä, että Jumalan Sana on niissä läsnä.
- ehtoollinen jaetaan molemmissa muodoissaan, siis leipänä ja viininä. Ehtoollisaineissa Kristus on todellisesti läsnä, kuitenkaan ei tapahdu ns. transsubstantiaatiota eli ehtoollisaineiden muuttumista Kristuksen ruumiiksi ja vereksi papin pyhittäessä aineet (kuten katolisessa opissa). Ehtoollisen jakamisen toimittaa tavallisesti virkaansa vihitty pappi. Yleisimmin ehtoollista vietetään sunnuntaisen päiväjumalanpalveluksen yhteydessä.
- Lapsikastekäytäntö periytyy katolisesta kirkosta. Suomen ev.lut. kirkon piirissä opetetaan lähinnä kahdenlaista tulkintaa kasteen vaikutuksesta. Perinteisen tulkinnan mukaan kasteessa (armonvälineenä) Jumala tarjoaa armonsa, koko pelastuksen, vapahduksen perkeleestä ja uudestisyntymisen (näin esim. Lutherin Iso Katekismus) ja täten kaste antaa kastettavalle pienelle lapsellekin pelastavan uskon. Usko nähdäänkin Jumalan tekona, ei ihmisen ratkaisuna. Näin Jumala voi antaa lapsellekin kasteen yhteydessä uskon. Myöhemmin elämänsä vaiheissa ihminen voi kieltää tämän uskon, joten luterilaisessa kirkossa ei ole ns. ex opere operato -ajatusta, jonka mukaan kaste tehtynä tekona pelastaa ihmisen tai ajatusta, ettei pelastusta voi menettää.
- Kaste toimitetaan tavallisesti valelemalla lapsen päähän kolme kertaa vettä (myös upotuskaste on mahdollinen, mutta erittäin harvinainen), kaste toimitetaan Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.
- Hätäkasteen voi toimittaa kuka tahansa kirkon jäsen.
- Luterilaisuus ei sinänsä korosta lapsikastetta, vaan kristillistä kastekäytäntöä, sillä esim. lähetyskentillä on jatkuvasti käytössä aikuisten kaste.
• Lapsikasteen perusteluja:
1) alkuvuosisatoina käytössä (Origenes, Eirenaios, Tertullianus - "periytyy apostoleilta")
2) ympärileikkauksen korvaavana kuuluu myös lapsille
3) UT puhuu perhekuntien (mukana lapset) kasteesta
4) kaste ei edellytä ihmiseltä mitään, vaan on Jumalan teko, jonka ihminen ottaa vastaan

B. Toimiva kirkko

• Keskeisin toimintamuoto: jumalanpalvelus
- Jumalanpalvelusta on pyritty uudistamaan, sillä monet tämän päivän seurakuntalaiset kokevat jumalanpalveluksen kaukaiseksi.
- Jumalanpalvelus noudattaa kirkkokäsikirjan mukaista jumalanpalveluskaavaa, johon sisältyy sekä liturgia- että sanaosa. Nykyään erotetaan selkeästi toisistaan sananjumalanpalvelus ja messu (messuun kuuluu ehtoollisen vietto).
• Kasuaalitoimitukset: kaste, konfirmaatio, avioliittoon vihkiminen, hautaansiunaaminen
- konfirmaatio toimitetaan rippikoulun jälkeen ns. "kasteen vahvistamisena". Kasteessa ihminen on päässyt Jumalan lapsen asemaan ja konfirmaatiossa tämä liitto (asemasuhde) vahvistetaan seurakunnan edessä. Huomaa, että ortodokseilla vahvistaminen (voitelu) tapahtuu välittömästi kasteen jälkeen, katolisilla hieman varhaisemmin kuin luterilaisilla.
- Kirkollisten toimitusten kirjasta sekä uuden Virsikirjan (1986) takaa löytyvät kasuaalitoimitusten kaavat.
• Kirkon kasvatustoiminta:
- luterilaisessa kirkossa keskeinen ajatus: ihmisen kasvaminen kristittynä. Siksi kirkko on panostanut puhdasoppisuuden ajalta alkaen voimakkaasti ihmisen kasvatukseen, aluksi moraaliseen ja tiedolliseen puoleen. Myöhemmin myös ihmisen kokonaisvaltaiseen kasvuun sekä fyysisenä, henkisenä että hengellisenä kokonaisuutena.
- lapsi kohtaa seurakunnan toiminnan jo kasteessa. Pian tämän jälkeen on ns. perhekerhotoimintaa, jolloin vanhemmat voivat kokoontua seurakunnan tiloihin pienokaisensa kanssa keskustelemaan ja oleilemaan yhdessä muiden perheiden ja seurakunnan työntekijän kanssa.
- seurakunnallinen päiväkerhotoiminta on ollut Suomessa erittäin vilkasta. Useimmilla paikkakunnilla seurakunta tavoittaa lapset ja perheet juuri päiväkerhojen kautta. Päiväkerhoihin osallistuvat tavallisesti 4-6 vuotiaat, alle kouluikäiset lapset. Seurakuntien päiväkerhoihin on osallistunut 80- ja 90-luvuilla noin 60 % kaikista ikäryhmän lapsista. Päiväkerhoja vetävät seurakuntien koulutetut lastenohjaajat
- pyhäkoulutyö on kärsinyt lamaa viime vuosikymmeninä. Osittain päiväkerhotoiminta on muuntunut korvaavaksi. Ainoastaan n. 15 % 5-11 vuotiaista lapsista käy pyhäkoulua. Pyhäkoulu on mielletty päiväkerhoa "hengellisemmäksi" anniltaan, sillä pyhäkoulun perinteinen idea on ollut opastaa lapsia omaan hengelliseen elämään laululeikkien, Raamatun, uskonnollisen opetuksen ja askartelujen avulla.
- varhaisnuorisotyöhön sisältyy erityisesti kouluiästä rippikouluikään (7-14-vuotiaille) järjestettävä kerhotoiminta, joista osa on keskittynyt tietyn harrastuksen ympärille (ratsastus, kokkaaminen, mikroautoilu tms.) ja suurin osa ns. yleiskerhoja, joissa askarrellaan, leikitään, keskustellaan ja pidetään hartauksia. Kerhotoiminnan lisäksi järjestetään suosittuja erityistilaisuuksia, retkiä ja leirejä.
- partiotoiminta nivoutuu monilla paikkakunnilla seurakuntatyöhön tai siten, että seurakunta on toiminut ikäänkuin työn "suojelijana" ja luonut partiolle mahdollisuudet toimia seurakunnan tiloissa ja avustuksella. Noin puolet partiolaisista kuuluu seurakuntien partiolippukuntiin.
- ensimmäiset seurakuntien poikakerhot perustettiin Tampereelle 1930-luvun alkupuolella
- lähes kaikki suomalaisnuoret käyvät rippikoulun (n.83 % v. 2012). Monet kirkkoonkuulumattomatkin ovat halunneet osallistua seurakunnalliselle rippileirille. Tosin kirkkoonkuulumattomien keskuudessa ovat yleistyneet ET-opetuksen myötä ns. uskonnollisesti ja poliittisesti sitoutumattomat Prometheus-leirit.
- rippileiri on suosituin tapa käydä rippikoulu. Leireille osallistuu 3/4:stä rippikoululaisesta. Muut kävyät sitten joko ilta- tai päivärippikoulun. Iltarippikoulu kouluaikana, päivärippikoulu loma-aikana. Lisäksi on olemassa suuri määrä ns. erityisrippileirejä, kuten matkailu, laskettelu, retkeily, ratsastus, urheilu jne. keskeisiä.
- rippikoulun jälkeen moni nuori siirtyy seurakunnan järjestämään isoiskoulutukseen ja siitä nuorisotyön pariin. Nuorisotoimintaan kuuluvat olellisena osana nuortenillat, raamattupiirit, leirit, retket, festivaalit jne. Eri herätysliikkeet ovat vuosikymmenien ajan panostaneet nuorten tilaisuuksien ja leirien järjestämiseen. Kirkon piirissä keskeisiksi nuorisotapahtumiksi ovat nousseet mm. Kirkon nuorisopäivät, vastaavasti herätysliikepohjaisena esim. Maata näkyvissä -tapahtuma.
- Suomen suurimmissa kaupungeissa seurakunnat järjestävät kirkollista opiskelijatoimintaa. Varsinkin yliopistokaupungeissa seurakuntiin on palkattu erityinen oppilaitosteologi (opiskelijapappi), jonka tehtävänä on seurakunnallisen toiminnan tarjoaminen opiskelijoille.
- joissakin suuremmissa oppilaitoksissa, lukioissa tai yliopistoissa toimii myös koulupastori, näin voi olla myös peruskouluissa tai ammattikouluissa. Koulupastorit ovat usein seurakuntapappeja, joiden työhön on osaksi liitetty koululaisten ja opiskelijoiden parissa tehtävä työ
- peruskouluissa ja lukioissa seurakunnan työntekijät vierailevat pitämässä viikottain päivänavauksia.
- nykyisin 2010-luvulla ovat yleistyneet myös seurakunnan työntekijöiden toiminta netissä (ns. nettipapit) ja facebookissa
- nuorten lisäksi raamattupiiritoimintaa järjestetään myös aikuisten parissa. Samoin seurakunnat yhdessä herätysliikkeiden kanssa ovat järjestäneet raamattuluentoja ja muuta opetustoimintaa (seminaareja jne.)
- pienryhmätoimintaa on raamattupiirien lisäksi mm. diakonia-, lähetys-. rukous-. keskustelu, naisten-, miesten- jne. piirejä.
• Kirkon palvelutoiminta:
- kirkon vanhimpiin virkoihin kuuluu diakonia eli rakkauden palveluvirka. Kirkko on halunnut aina olla apuatarvitseville tukena, hätääkärsiville apuna.
- seurakunnallista diakoniatyötä on aina arvostettu korkealle. Seurakunnan diakonit ja diakonissat, seurakuntasisaret ja kuraattorit, toimivat lähellä apuatarvitsevia.
- toiminta tavoittaa mm. seuraavia ihmisryhmiä: vanhukset, vammaiset, alkoholistit, yksinhuoltajat, muut apuatarvitsevat
- perinteisesti diakoniatyön tarkoituksena on ollut: "kristillisestä rakkaudesta johtuva hengellisen, ruumiillisen ja aineellisen avun antaminen hädänalaisille ja sen tulee kohdistua niihin, joiden hätä on suurin tai joita ei muulla tavalla auteta".
- diakoniatyön keskeinen uranuurtaja on maassamme ollut Aurora Karamzin, joka oli synnyttämässä maahamme Helsingin diakonissalaitosta v. 1867.
- keskeinen osa diakoniatyötä on ollut näkyvästi koko valtakunnassa esillä oleva vuosittainen yhteisvastuukeräys. Sotien jälkeen vuonna 1950 järjestettiin ensimmäinen suurkeräys. Keräyksen avaajana ja suojelijana on ollut tasavallan presidentti. Keräyksen toteuttavat vapaaehtoiset seurakuntalaiset diakonia- ja muiden seurakuntatyöntekijöiden opastuksessa. Keräyksen tuotosta menee nykyisin osa myös ulkomailla tapahtuvaan auttamistoimintaan.
- perheneuvontatyön kautta vanhemmat (useimmiten äiti) saavat tukea omiin perhekriiseihinsä, olivatpa ne puolisoiden välisiä tai lasten kasvatukseen liittyviä. Työtapoina ovat keskustelut ja asiantuntija-apu. Nykyisin perheneuvontaa hyödynnetään laajasti. Lisäksi kirkon perheneuvontakeskukset ovat tiiviissä yhteistyössä kuntien kanssa.
- Palvelevaan puhelimeen voi kuka tahansa apua tai keskustelua tarvitseva soittaa. Puhelut ovat salaisia ja henkilöllä, joka päivystää puhelinta on ehdoton vaitiolovelvollisuus. Päivystäjinä toimivat tavallisesti seurakunnan vapaaehtoiset maallikkojäsenet. Idea palvelevan puhelimen toiminnasta on tullut Englannista. Soittojen syinä ovat mm. yksinäisyys, alkoholiongelmat, sairaudet, avioelämän vaikeudet. Ensimmäinen palveleva puhelin aloitti toimintansa Suomessa vuonna 1964. Palvelevan puhelimen nro (v.2012) suomenkielisille 01019-0071 ja ruotsinkielisille 01019-0072. Päivystysajat ovat koko Suomessa su–to klo 18–01, pe ja la 18–03. Ruotsinkielinen päivystys on joka ilta klo 20–24. Puhelu maksaa normaalin puhelinmaksun.
- kirkon perheneuvontatyö alkoi vuonna 1944, aluksi avioliittoneuvonnan nimellä Tampereella. Nykyisin seurakunnat ja kirkolliset järjestöt järjestävät myös ns. avioliittoleirejä parisuhteen ja vanhemmuuden tueksi.
- suurimmissa sairaaloissa, keskussairaaloissa, järjestää kirkko erityistä sairaalasielunhoitotyötä, jolloin sairaalassa toimii palkattua henkilökuntaa: sairaalapappi tai sairaaladiakoni.
- työn keskeisenä osana ovat henkilökohtaiset sielunhoidolliset keskustelut sairaiden ja kuolevien kanssa, sekä seurakunnallisen toiminnan järjestäminen sairaaloissa, ehtoollisen jakaminen sairaille ja sairaan (tai kuolevan) sekä omaisten kaikinpuolinen tukeminen elämän kriisitilanteessa.
• Kirkon evankelioimistoiminta:
- seurakunnan keskeisin tehtävä on ilosanoman julistaminen kaikille ihmisille Jeesuksen kaste- ja lähetyskäskyn mukaisesti.
- sisälähetysinnostus alkoi kasvaa jo 1800-luvun puolivälin jälkeen. Varsinaisesti "kotimaassa tehtävä lähetystyö" eli sisälähetys ja evankelioimistyö kasvoivat sotien jälkeen 1950-luvulla. Nykyisin näitä työmuotoja toteuttavat erityisesti kirkon sisällä vaikuttavat herätysliikkeet.
- Suomen ev.lut. kirkko on tehnyt lähetysjärjestöjensä kautta lähetystyötä ulkomaille, lähinnä Afrikkaan ja Aasiaan jo 1800-luvun lopulta lähtien. Ensimmäinen lähetystyöntekijä oli Martti Rautanen, joka aloitti työn Ambomaalla (nyk. Namibia) vuonna 1870. Työn alkuvaiheet olivat hyvin hankalia. Kaikki piti tehdä alusta alkaen ja kehitellä koko lähetystyön toiminta auttamisineen. Jopa itse laivamatka perille kesti Suomesta lähes kaksi vuotta. Sopeutuminen vieraaseen kulttuuriin, uusi kieli ja uudet eriväriset ihmiset, vaativat suuria ponnisteluja Rautaselta ja neljältä muulta lähetiltä. Rautanen teki työtä Afrikassa n. 60 vuotta.
- lähetystyö on muutakin kuin kristillisen sanoman julistusta ja opetusta, vaikkakin tämä työ on keskeisintä lähetystyössä. Osana lähetystyötä on kuitenkin mm. terveydenhuollon, luku- ja kirjoitustaidon, maanviljelystaitojen, kaivonrakennustaitojen ym. opettaminen kohdemaassa oleville ihmisille. Erityisesti Aasiassa lähetit joutuvat kohtaamaan suurten maailmanuskontojen (islam, buddhalaisuus, hindulaisuus ja sintolaisuus) tuomat ongelmat sekä esim. huumeongelman.
- lähetystyötä lähelle tulee myös ns. raamatunkäännöstyö niillä alueilla, joissa ei vielä ole lainkaan esim. omaa kirjoitettua kieltä.
- ulkosuomalaistyöhön kuuluvat myös merimiestyö, turistipappien toiminta, kirkon ulkomaanavun toiminta jne.

C. Kirkon jäsenet ja hallinto

- lyhyesti:
• N. 4,1 miljoonaa jäsentä (n. 75,2 % v. 31.12.2013)
• Jäsenyyteen historialliset ja isänmaalliset syyt
• Ns. kansankirkko, jolla verotusoikeus
• Kirkon kokonaishallinto
- ylin päättävä elin on kirkolliskokous (jossa 109 jäsentä)
- sen alla: piispainkokous, kirkkohallitus, kirkon työmarkkinalaitos ja kirkon ulkoasiainneuvosto
- Suomi jaettu 9 hiippakuntaan, joita johtavat piispat
- arkkipiispa (nyk. Kari Mäkinen) korkein hengellinen johtaja, piispoja on kaikkiaan 11 (hiippakuntien piispat, arkkipiispa ja kenttäpiispa)
- seurakuntia on n. 450
• Seurakunnan hallinto
- ylin hallintoelin on kirkkovaltuusto
- kirkkoneuvosto johtaa srk:n toimintaa
- käytännön johtajana kirkkoherra